Realia Isännöinti vahvistaa liiketoimintaansa Kemin ja Keminmaan alueella ostamalla Rainto Oy:n

Pohjoismaiden suurimpaan kiinteistöjohtamis- ja kiinteistönvälityspalveluita tarjoavaan Realia Group -konserniin kuuluva Realia Isännöinti on ostanut Keminmaalla toimivan Rainto Oy:n. Yrityskauppa on osa Realia Groupin ja sen tytäryhtiö Realia Isännöinnin kasvustrategiaa ja tukee Realia Isännöinnin tavoitetta toimia isännöintialan suunnannäyttäjänä.

Rainto Oy on Keminmaalla ja Kemin alueella laadukkaita isännöintipalveluita tarjoava yritys, jonka isännöintiliiketoiminta on käynnistynyt vuonna 1995. Yritys palvelee noin 30 asunto-osakeyhtiötä.

”Koen yritykseni saavuttaneen vuosikymmenten aikana hyvän aseman isännöintialalla Kemin ja Keminmaan alueella. Voidakseni varmistaa niin nykyisille kuin uusillekin asiakkaillemme hyvät ja entistäkin paremmiksi kehittyvät palvelut, halusin solmia kumppanuuden Realia Isännöinnin kanssa. Jatkossa meillä on yhdessä mahdollisuus tuoda ammattitaitoista isännöintipalvelua yhä useamman asiakkaan saataville”, Rainto Oy:n toimitusjohtaja Jukka Rainto sanoo.

”Olen iloinen, että Jukka Rainto tuo osaamisensa Realia Isännöintiin Kemin alueelle. Jukka siirtyy luotsaamaan Kemin ja Keminmaan alueen isännöintiliiketoimintaamme Realia Isännöinnissä. Yhteistyössä voimme entistä laajemmin tuoda myös Kemin alueen asiakkaille isännöinnin uusia toimintamalleja ja palveluja. Toivotan Jukan ja kiinteistösihteeri Mari Anttilan tervetulleeksi osaksi Realia Isännöinnin ammattitaitoista joukkoa.”, Realia Isännöinnin liiketoimintajohtaja Veli Huotari sanoo.

Realia Isännöinti on Meri-Lapin alueella ainoa yritys, jolla on tällä hetkellä AIT-tutkinnon ja Auktorisoitu isännöitsijä -pätevyyden suorittanutta isännöinnin henkilöstöä.

Rainto Oy jatkaa kaupan jälkeen toistaiseksi toimintaansa omana yhtiönä.
 

Lisätiedot:

Veli Huotari, liiketoimintajohtaja, Realia Isännöinti Oy, puh 040 509 5087
Jukka Rainto, toimitusjohtaja, Rainto Oy, puh 044 0696 035

 

Realia Isännöinti on osa Realia Group -konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin asuntojen, kiinteistöjen ja toimitilojen välitykseen sekä hallintaan erikoistunut asiantuntijapalvelukonserni. Realia Groupiin kuuluvat Huoneistokeskus, SKV Kiinteistönvälitys, Huom! Huoneistomarkkinointi, Realia Isännöinti, Realia Management ja Arenna. Baltian liiketoiminnoista vastaa Ober-Haus sekä Ruotsin toiminnoista Hestia. Realia Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 134 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa työskentelee yli 2 000 henkilöä. Yhteistä kaikille yrityksille on asiakastyytyväisyyden korostaminen, jota rakennetaan räätälöidyillä tuotteilla sekä aktiivisella ja ammattitaitoisella palvelulla. www.realiagroup.fi www.realiaisannointi.fi