Aktiiva Oy Isännöintipalvelu osaksi Realia Isännöintiä

Pohjoismaiden suurimpaan kiinteistöjohtamis- ja kiinteistönvälityspalveluita tarjoavaan Realia Group -konserniin kuuluva Realia Isännöinti on ostanut Aktiiva Oy Isännöintipalvelun. Yrityskauppa on osa Realia Groupin ja sen tytäryhtiö Realia Isännöinnin kasvustrategiaa ja tukee Realia Isännöinnin tavoitetta toimia isännöintialan suunnannäyttäjänä.

Aktiiva Oy Isännöintipalvelu on Kuopion alueella laadukkaita isännöintipalveluita tarjoava yritys, jonka juuret ulottuvat 1990-luvun alkuun. Yritys palvelee noin 170 asunto- ja kiinteistöosakeyhtiötä.

”Kehittääksemme toimintaamme ja kyetäksemme vastaamaan kasvaviin asiakastarpeisiin entistä paremmin, tarvitsemme nykyistä leveämmät hartiat. Osana Realia Group -konsernia meillä on hyvät mahdollisuudet kehittää toimintaamme asiakkaidemme parhaaksi”, Aktiiva Oy Isännöintipalvelun yksikönpäällikkö Veijo Pirinen sanoo.

”Omalla kohdallani olen todennut jossain vaiheessa koittavan hetken, jolloin on aika luopua yrittäjyydestä, jotta yrityksen toiminta voi jatkua ja kehittyä uusin voimin. Olen todennut Realia Isännöinnin olevan tähän erinomainen valinta”, Pirinen jatkaa.

”Olen iloinen, että Aktiiva Oy Isännöintipalvelun osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta vahvistaa jo entisestään suurta isännöintiosaajiemme joukkoa. Kaupan myötä jalansijamme Kuopion alueella on vahva. Haluan toivottaa Veijon ja koko Aktiiva Oy Isännöintipalvelun henkilöstön lämpimästi tervetulleeksi osaksi Realia Isännöintiä. Omistajanvaihdos ei vaikuta voimassaoleviin asiakassopimuksiin”, Realia Isännöinnin liiketoimintajohtaja Veli Huotari sanoo.

Aktiiva Oy Isännöintipalvelu jatkaa kaupan jälkeen toistaiseksi toimintaansa omana yhtiönä.

Lisätiedot:
Veli Huotari, liiketoimintajohtaja, Realia Isännöinti Oy, puh 040 509 5087
Veijo Pirinen, yksikönpäällikkö, Aktiiva Oy Isännöintipalvelu, puh 020 761 4592